Arkisto: 2017

Nyystölän kyläyhdistyksen kyläkävely Arrakoskella

27.5.2017 kyläkävelimme Arrakoskella. Lähdimme Nyystölästä kimppakyydeillä ja tapasimme Arrakosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Karevaaran Kahvila Pannun edessä. Ensimmäinen kohteemme oli kyläyhdistyksen pitämä kirpputori Arrakosken yli 100-vuotiaassa raittiusseurantalossa. Kirpputori on avoinna kesälauantaisin 10-14. Kirpputorilla on todella monenlaista tavaraa: astioita, kirjoja, huonekaluja ja tietenkin vaatteitakin. Jotakin pientä mekin sieltä löysimme, mutta pitää varmaan mennä uudelleen ihan ajan kanssa penkomaan. Arrakosken raittiusyhdistys Toivo IX ry on perustettu 1.5.1990, ilmeisesti hyvin juhlitun vappuaaton jälkimainingeissa. Jäsenet eivät enää halunneet kokea sitä ”muutaman päivän huonoa olotilaa”, josta yhdessä Eeron lukemassa pöytäkirjassakin mainittiin.

Koulun ohi kävelimme ja koska siellä olen kuusi ensimmäistä luokkaa käynyt, katselin mielenkiinnolla mitä muutoksia uusi omistaja on sinne tehnyt. Pihapiiri on paljon muuttunut minun kouluajoistani. Sisätilatkin ovat paljon muuttuneet, ainakin siellä itsenäisyyspäiväjuhlissa olleen Eeron mukaan. Kahvila Pannussa joimme makoisat pullakahvit ja minä mietin paikalla ennen toiminutta Kallen Valintaa. Se oli minun ensimmäinen koko kesän kestänyt kesätyöpaikkani ja siksi tuttu. Pieneltähän tuo kauppa vaikutti verrattuna näihin nykyisiin suuriin marketteihin ja aukioloajatkin olivat aivan toista. Arkisin viideltä ja lauantaisin yhdeltä kiinni, eikä tietenkään sunnuntaisin avoinna ollenkaan. Kallen Valinnalla oli oma kauppa-autokin, joka kiersi ympäri pitäjää. Aikoinaan kylässä oli kolme kauppaa, kioski ja posti. Nyt ei yhtään. Kahvila Pannu on kylän kokoontumis- ja kokouspaikka. Kylän naisilla on oma pöytä, jossa he rakentavat 6000 palan palapeliä ja miehet touhuavat omiaan toisen pöydän ääressä.

Kylän historiaan vaikuttavat tekijät löytyvät 1700- ja 1800-luvun voimakkaasta teollistumisesta. Jo 1500-luvulla Arrakoski toimi yhtenä teollisuuden peruskylänä. Arrakoski, jonka kokonaisputous on 21 m, loi hyvät puitteet teollisuuden energialähteenä. Arrakosken mylly ja saha perustettiin v. 1798 ja vuonna 1820 saha uudistettiin. Vierun hamppu- ja pellavaöljytehdas perustettiin v. 1848, Vierun melloituslaitos ja Arrakosken rautatehdas v. 1853. Työvoima rautatehtaalle tuli Ruotsista ja siksi Arrakoskelle muodostui pieni ruotsalainen siirtokunta. Padasjoen osuusmeijeri perustettiin Arrakoskelle v. 1905. Puunjalostustehdas perustettiin 1908, uusi vehnämylly 1935, Kaukelan saha 1941 ja kehräämö 1949. 1900-luvun alussa toimi Arrakoskella myös kaksi voima-asemaa toinen Arrakoskessa ja toinen Kaukilan koskessa. Tällä hetkellä voimalaitos herättää paljon tunteita. Kyläläisten ja mökkiläisten mielestä vesivoimalaitos aiheuttaa liian suuria vedenkorkeuden vaihteluita järvissä ja estää kalojen liikkumista. Lisäksi vähävetisestä Arrakoskesta ei enää riitä vettä kylän läpi virtaavan kosken vanhaan uomaan. Jossain vaiheessa voimalaitoksen portteja on väännetty väkisin auki, kun on haluttu laskea kanootilla koskessa tai kun kaivot ovat kuivuneet. Kosken juoksutuksen vaikutus ulottuu Vierun alueen kaivoihin ja pidemmällekin. 

Jatkoimme matkaa ja ohitimme vanhan A. Holmin puunjalostustehtaan, jossa nykyään toimii muotteja ja muovituotteita valmistava Lepistön Muotti Oy.  Vehnämylly oli seuraavana raitilla. Mylly on avoinna kesällä joka päivä ja siellä mekin kävimme haistelemassa vanhan ajan myllytunnelmaa. Tamppitarhan suuntaan käännyimme siltoja kohti ja vielä näkyivät Kehräämön perustukset polun vasemmalla puolella. Tamppitarhassa oli vielä nähtävissä 1800-luvun loppupuolen sepän pajojen kivijalkoja.  Sepät olivat alun perin ruotsalaisia ja koreilivat kylän raitilla kiiltävissä nahkakengissä ja kauluspaidoissa.

Kyläyhdistyksen talkoilla rakentamat silla mahdollistavat kosken ylittämisen 24-tien molemmin puolin. Sillat ylitettyämme ja 24-tien alitettuamme jatkoimme matkaa Aittiovuorelle. Pieni matka tietä pitkin ja sitten polkua ylös Aittiovuoren laelle. On laella joskus 50-luvulla pidetty pyhäkouluakin.  Näkymät laelta ovat todella hienot. Toisella puolella näkyi kylän keskusta ja toisella Alajärvi ja Tarponen, joista pääsee jokia pitkin Vierunkosken läpi Ruokolammin, Yläjärven, Kirkkolammin ja Kirkkojoen kautta Päijänteelle.

Hieno retki ja suuri kiitos Arrakosken kyläyhdistyksen Eerolle ja Pirjolle sekä myös Henrikille, joka toimi valokuvaajana.

Rosalan retki

Nyystölän kyläyhdistyksen tämän kesän retki suuntautui saaristoon Rosalan viikinkikeskukseen. Rosalan Viikinkikeskus on museo ja vierailukeskus, jonka pääasiallinen tarkoitus on esitellä saariston ja Suomen rauta-aikaista historiaa. Keskuksen syntymävuodeksi voidaan kutsua vuotta 1992, jolloin Kirkonsalmen arkeologisten kaivausten inspiroimina rakennettiin ensimmäinen rekonstruoitu viikinkitalo, pitkätalo Farmansgården (Idänkävijän talo). Tämän jälkeen monen monta rakennusta ja muuta rekonstruktiota on nähnyt päivänvalon, ja nykyään viikinkikylän opaskartalla on 30 toinen toistaan mielenkiintoisempaa kohdetta, kaikkea mahdollista työn alla olevasta riimukivestä viikinkikylän ylpeyteen, komeaan päällikön halli Rodeborgiin.

Matkamme alkoi 15.7.2017 aamuvarhain ennen seitsemää ja n. klo 11 olimme autolautta Auroran jonossa. Vajaan puolen tunnin lauttamatkan ja vartin automatkan jälkeen saavuimme Rosalaan. Aluksi tutustuimme myymälän yhteydessä olevaan näyttelyyn Saariston ja Pohjolan viikinkiaikaisesta historiasta. Aika, jota kutsutaan viikinkiajaksi, sai alkunsa, kun Skandinavian kansat n. 800 j.Kr lähtivät merien taakse tekemään kauppaa, mutta myös ryöväämään ja valloittamaan. Näyttelyn aiheina ovat: Kirkonsalmen arkeologien kaivausten esittely, Rauta-ajan satama ja kauppapaikka saaristossa, Viikinkiaikaisia vienti- ja tuontitavaroita, Pienoismallisarja erään viikingin elämästä ja hänen suhteestaan jumaliin, Maan kohoaminen viikinkiajalta nykypäivään sekä Viikinkiaika aikajanalla. Sen jälkeen katselimme videon saariston viikinkiaikaisesta taustasta sekä pohjoismaisesta mytologiasta.

Sitten olikin jo aika tehdä kierros oppaamme Patrikin kanssa. Ensin tutustuimme pihalla olevaan Jatulin- eli jättiläisentarhaan Näitä labyrintteja, on rakennettu Pohjolassa yli 2000 vuoden ajan. Suomesta on löytynyt noin 200 kpl, joista Hiittisten saaristossa tunnetaan 8 jatulintarhaa. Ruotsissa on löytynyt noin 300 vastaavaa, ja Norjassa ainoastaan noin 20. Niiden tarkan iän määrittäminen on hyvin vaikeaa, koska ne on rakennettu luonnonkivestä. Jatulintarhan vieressä on pieni katapultti. Seuraava kohde oli idänkävijän talo. Idänkävijät olivat kauppamiehiä, jotka tekivät pitkiä kauppamatkoja. Talossa saattoi asua sekä talonväki että orjia. Seinäpenkit toimivat nukkkumapaikkoina.  Isossa tulisijassa ei ole savuhormia, vaan savu hakeutuu ulos katossa olevasta reiästä. Talvisin tulisijassa paloi tuli koko ajan, jotta lattian kivet lämpiävät ja antavat huoneeseen peruslämmön.

Mäen alla oli Viikinkilaiva Alvilda, joka on rakennettu muistuttamaan norjalaista Oseberg-laivaa, joka on yksi kuuluisimmista viikinkiaikaisista vene-löydöistä. Se on 17 metriä pitkä, 4 m leveä ja painaa vesille laskettuna n. 14 tonnia. Rakennusmateriaaleina on käytetty lehtikuusta ja tammea. Alvildan kaltaista laivaa olisi käytetty sekä kaupan- että sodankäyntiin. Se on knarria kapeampi, ja sen matala ja linjakas runko muistuttaa legendaarisia pitkälaivoja, joita käytettiin sodankäynnissä ja jotka olivat kapeampia ja nopeampia kuin kauppalaivat. Pitkälaivat saattoivat liikkua hyvin matalissa vesissä eli pääsivät lähelle rantaa, ja soveltuivat siksi nopeisiin hyökkäyksiin. Vaikka laivat olivat merikelpoisia, niissä ei ollut hyttejä eikä minkäänlaisia mukavuuksia. Merellä yövyttäessä täytyi nukkua kannella, ehkä telttakankaan tai vällyn alla. Viikingeillä oli hyvät astronomiset taidot, joten he osasivat navigoida kaukaisiin paikkoihin suurten merten ylitse, mutta mikäli oli mahdollista he purjehtivat mieluiten suojaisia reittejä pitkin. Silloin oli mahdollista rantautua yöksi ja yöpyä hieman mukavammin teltoissa. Viikinkien Idäntie, joka kulki Hiittisten saariston läpi, Kemiönsaaren eteläpuolelta, oli yksi näistä suhteellisen suojaisista reiteistä. Suojaisat reitit olivat hyviä myöskin siksi että satamaan oli helppoa hakeutua sumun tai myrskyn yllättäessä.

Kölin keksiminen teki pohjoismaalaisista lyömättömiä merenkävijöita. Veneillä, joissa oli köli, voitiin purjehtia eikä vain soutaa. Kölin ansiosta voitiin rakentaa leveitä, merikelpoisia laivoja jonka syväys oli pieni. Ohjausairo oli kiinnitettynä laivan peräpäähän oikealle puolelle. Sen takia veneen oikeasta puolesta käytetään edelleen ruotsin kielestä peräisin olevaa nimitystä tyyrpuuri (styra=ohjata). Tarkalleen ei tiedetä kuinka korkea masto aluksissa oli, mutta todennäköisesti se oli aika matala. Purje oli samanmuotoinen kuin myöhempien aikojen raakapurje täysitakiloiduissa aluksissa. Matalan maston ja purjeen hyvä puoli oli, että takiloinnin vaatimukset ja painolastin tarve olivat vähäiset. Vedenalaiseen runkoon tehtiin tukipalkit, jotta se kestäisi maston paineen. Varalaidasta tehtiin entistä korkeampi, jotta vesi ei laivan keinuessa tulisi laitojen yli. Viikingeillä oli eri alukset eri tarkoituksiin. Merten yli suuntaaville kauppamatkoille oli suuret, leveät alukset, suojaisiin vesiin pienemmät rahtilaivat, lisäksi oli kalastusveneet ja tietenkin pitkät, kapeat ja nopeat sota-alukset.

Päällikön hallin vieressä oleva toinen viikinkilaiva Hogland, on 9 metriä pitkä, 2,5 metriä leveä ja painaa noin 2 tonnia. Sen rooli viikinkikylässä on toimia hautalaivana, esitelläkseen kuinka viikinkipäällikön hautaus tapahtui. Kun viikinkisoturi kuoli, suoritettiin hautajaisseremonia. Kuolleen lähiomainen sulki hänen silmänsä ja suunsa. Sen jälkeen kuoleman enkeliksi kutsuttu vanha nainen pesi ruumiin. Päällikkö puettiin parhaimpiinsa ja asetettiin nahkoilla peitetylle pedille hautalaivaan. Mukaansa hautaan vainaja sai kaikki ne tavarat, joita kuviteltiin hänen tarvitsevan tuonpuoleisessa. Tärkeää oli varsinkin olut ja ruoka, raha, aseet, korut ja joskus jopa kotieläimet kuten koira tai hevonen. Hautaustavat vaihtelivat paikasta toiseen. Eräillä alueilla kuollut haudattiin maahan tai kiviröykkiön alle, muualla saatettiin sytyttää hautalaiva tuleen.

Kristinusko tuli Pohjolaan viikinkiaikana ja 1000-luvulla ruvettiin rakentamaan kirkkoja ja kappeleita. Rosalassa oleva Helgakappeli esittää roomalais-katolista kappelia Maria-alttareineen. Alttaritaulu esittää Kristusta valtaistuimellaan taivaassa. Esimerkiksi Islannissa päätettiin kristinuskoon kääntymisestä yleiskäräjillä vuonna 1000. Äänten enemmistöllä valittiin kristinusko maan viralliseksi uskonnoksi. Vanhojen jumalien palvonta oli tämän jälkeen sallittua vain kotioloissa, ei julkisesti. Jotta siirtyminen uuteen uskontoon sujuisi mahdollisimman kitkattomasti, jotkut pakanalliset juhlapyhät, kuten joulu ja juhannus, muutettiin kristillisiksi ja uudet kirkot rakennettiin usein vanhoille uhri- ja palvontapaikoille.

Päällikön halli oli viikinkiasutuksen tärkein rakennus. Se toimi paitsi päälllikön asuintalona ja edustustilana myös uskonnollisten menojen ja juhlien keskuksena. Rodeborgissa järjestetään nykypäivänä tunnelmallisia Päällikön Pitoja. Hallissa on myös mahdollisuus yöpyä, vuoteita on yhteensä 35 kolmessa erillisessä huoneessa sekä seinän viertä kulkevissa alkoveissa. Penkkien takana on laverit, joiden pehmeät patjat on verhoiltu pellavakankaalla. Päällikön halliin meillekin oli katettu lounas: Valkyrian herkut, jossa oli vihersalaattia, maustekurkkua, kaalisalaattia, rapukimara kananmunalla, lasimestarin silliä, kylmäsavulohta, meheviä uunijuureksia, savustettuja kanankoipia, emännän makkarakulho sekä saaristolaislimppua ja peltileipää. Ruoka syötiin päreen päältä puulusikan ja puuveitsen avulla. Päreitä käytetään syömiseen vain kerran ja ne uusiokäytetään sytykkeinä tai rakennusten kattojen korjauksiin. Lounaan jälkeen tutustuimme vielä myymälään ja pienten ostosten jälkeen lähdimme jälleen kohti lauttaa. Kotona olimme puoli yhdeksän jälkeen. Päivä oli pitkä, mutta tutustuminen Rosalan viikinkikeskukseen oli mielenkiintoista.