Lintutornilla tapahtuu

Tornien taisto on Bird Life Suomen järjestämä lintutapahtuma, jossa lintutornissa havainnoiden pyritään havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja osallistumismaksuilla kerätään vajoja linnustonsuojeluun.

Ensimmäisen Tornien taiston järjesti Eläinmaailma-lehti vuonna 1994. Vuonna 2000 BirdLife Suomi tuli järjestäjäksi ja tapahtuma laajeni kaikille avoimeksi. Silloin joukkueita oli mukana 72. Vuonna 2010 kisattiin ensi kertaa yli 300 tornissa. Vuonna 2015 oli 22 kerta ja mukana oli 322 tornia. Eniten lajeja (111) havaittiin Pyhäjoella, Partalahden kalasatamassa.  Nyystölän nuijasoturit olivat sijalla 145 ja havaitsivat 67 lajia.

Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin 23. kerran 7.5.2016. Tapahtumaan osallistuttiin 315 lintutornissa ympäri maan. Eniten lajeja (110) havaittiin torneista Kokkolan Vattajassa ja Porin Yyterissä. Sadan lajin raja rikkoutui myös 15 muussa rannikon tornissa.  Lintuja havainnoitiin lähes koko maassa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, ja hyönteissyöjälintuja havaittiin jo monipuolisesti. Tapahtuman aikana kello 5–13 havaittiin noin 220 lajia. Nyystölän nuijasoturit olivat sijalla 99 ja havaitsivat 75 lajia. Parhaimpana lajina oli meriharakka.

Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin 24. kerran 6.5.2017. Tapahtumaan osallistuttiin 327 lintutornissa, mikä on uusi ennätys. Torneissa vieraili noin 2 500 ihmistä. Eniten lajeja (107) havaittiin Porin leveäkarin ja Virolahden kellovuoren torneista. Sadan lajin raja rikkoutui myös viidessä muussa tornissa Pyhäjoella, Kristiinankaupungissa, Helsingissä ja Virolahdella. Lintuja havainnoitiin vaihtelevissa oloissa. Suurimmassa osassa maata vallitsi aurinkoinen sää, mutta paikoin pohjoistuuli viilensi tunnelmaa. Pohjois-Suomessa oli vielä runsaasti lunta, ja esimerkiksi Kuusamossa tapahtumaa ei ole koskaan käyty yhtä talvisissa tunnelmissa.Tapahtuman aikana kello 5–13 torneista havaittiin kaikkiaan noin 200 lajia, mikä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Erityisesti hyönteissyöjälintuja oli saapunut tavanomaista vähemmän. Silti tervapääsky havaittiin yli kymmenessä tornissa. Nyystölän nuijasoturit olivat sijalla 125 ja havaitsivat 73 lajia. Parhaimpina lajeina jalohaikara ja mustapyrstökuiri.

Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin 25. kerran 5.5.2018. Tapahtumaan osallistuttiin 333 lintutornissa, mikä on uusi ennätys. Lähes 1 500 joukkueenjäsenen lisäksi torneissa vieraili yli 2 600 ihmistä. Tapahtuman aikana kello 5–13 torneista havaittiin yhteensä yli 210 lajia. Etelä-Suomeen oli saapunut melko runsaasti hyönteissyöjälintuja. Käki kuultiin lähes sadassa tornissa, ja esimerkiksi tervapääskyjä nähtiin noin 40 tornissa, pensaskerttuja yli 20:ssä ja pikkulepinkäisiä kahdeksassa tornissa. Päivän harvinaisin lintu, mehiläissyöjä, nähtiin Parikkalan Tarassiinlahdella. Eniten lajeja (116) havaittiin Kristiinankaupungin Siipyyn lintutornista. Sadan lajin raja rikkoutui myös 17 muussa rannikon tornissa. Nyystölän nuijasoturit olivat sijalla 119 ja havaitsivat 72 lajia. Parhaimpina lajeina uuttukyyhky ja törmäpääsky.

4.5.2019 lintuja havainnoitiin kylmemmissä oloissa kuin koskaan ennen. Itä- ja Pohjois-Suomeen oli satanut uutta lunta, ja etelässäkin hytistiin ajoittain lumi- ja räntäsateessa. Viileästä säästä huolimatta sadan lajin raja rikkoutui kolmessa tornissa: Mynämäen Mietoistenlahden Vasikkahaan, Espoon Laajalahden Villa Elfvikin sekä Helsingin Vanhankaupunginlahden Hakalanniemen torneista havaittiin 101 lajia. Nyystölän nuijasoturit olivat sijalla 63 ja havaitsivat 79 lajia. Erikoisimpina tundrahanhi ja merikotka.

2020 ja 2021 Tornien taistokin peruuntui koronan takia. Seuraavan kerran torneissa taistellaan 2022.

[wp_ad_camp_1]
[wp_ad_camp_2]